Luin varmaan kolme kuukautta Eowyn Iveyn kakkosteosta: "To The Bright Edge of the World". Englanninkielistä lukee hieman hitaammin, sivuja 412, lisäksi olen siinä sivussa ehtinyt lukea muutakin, kirjoittamisesta puhumattakaan.
Kaunis "Lumilapsi" asetti odotuksia toiselle romaanille. No, teoksia on hieman vaikea verrata. Siinä missä Lumilapsi on kaunis aikuisten satu, Bright Edge on hyvin erilainen teos, eräänlainen fiktiivinen dokumenttikokoelma, johon pitää suhtautua erilailla kuin perinteiseen romaaniin. Lyhyesti ilmaistuna Bright Edge on lukuelämys, mutta ei kauneudessaan ihan nouse Lumilapsen tasolle.
Bright Edge on hyvän dokumentin tavoin hyvin monitasoinen. Sen pääantia ovat kaksi päiväkirjaa, joiden välillä hypitään kronologisessa järjestyksessä. Toinen merkittävä osuus on alaskalaisen museonhoitajan ja koko dokumentin materaalin toimittajan, vanhan miehen pitkä kirjeenvaihto. Mausteena on kaikkea muuta, lehtileikkeistä kirjasiteerauksiin ja vanhoihin sekä uusiin valokuviin.
Tarinan ydin on fiktiivinen tutkimusmatka fiktiiviselle, alaskalaiselle Wolverine-joelle, jota eurooppalaiset eivät 1885 koskaan vielä olleet edenneet mereltä latvavesille ja solan kautta todelliselle Tanana-joelle. Toinen päiväkirja on everstiluutnantti Allen Forresterin, retkikunnan johtajan matkakuvaus, toinen hänen Portlandin laidalla sijaitsevaan varuskuntaan jääneen nuoren vaimonsa pitämä. Päiväkirjojen tyyli on uskottavan erilainen, herkullisella tavalla.
Retken sisältönä ovat toisaalta luonnon ankaruus, matkaajien ainainen nälkä, vilu, sairaudet. Toinen tärkeä alue on alkuperäisasukkaiden, intiaanien ystävällisyys ja avuliaisuus, vastoin odotuksia, erikoiset tavat, perinteet, asenteet, elinkeinot. Taustana on, että samojen heimolaisten isovanhemmat olivat sotajalalla 50v aikaisemmin Alaskaa isännöiviä venäläisiä vastaan toteuttaen useita verilöylyjä, joiden seurauksena, osittain, venäläiset mielellään luopuivat Alaskasta, vain pientä rahallista korvausta pyytäen.
Kolmas tärkeä tarinan ulottuvuus ovat mystiset tapahtumat ja ilmiöt. Alkuperäis-amerikkalaisille ne olivat arkipäivää, mutta rationaaliselle, maallistuneelle everstille luomoavia, käsittämättömiä. Teoksen neljäs ja ehkä tärkein ulottuvuus on uuden, ei niin hyvän ajan koittaminen Alaskaan. Eversti lupasi auttajilleen, että hänen jälkeensä ei tule mitään sotilasosastoja. Tämä lupaus ilmeisesti pidettiin. Alaskassa ei käyty intiaanisotia. Mutta ilmeisesti everstikään ei tajunnut, että jo seuraavana vuonna retken jälkeen alueelle käynnistyi kaivosmiesten ryntäys kaikkine lieveilmiöineen. Alkuperäisasukkaiden rauha vietiin lopullisesti. Kuin taikaiskusta, myös kaikki mystiikka ja oudot ilmiöt katosivat, loppuivat. Mutta ehkä eivät aivan kokonaan. Siitähän kertoi samoihin maisemiin 40v myöhemmin sijoittuva lumilapsen ihmeellinen tarina.
Bright Edge sisältää henkilöhahmoja, asetelmia, tapahtumien kulkuja, joista on mahdollista etsiä istuvia rinnakkaisuuksia Lumilapsen tarinaan. Juonessa on kauniita tunnelmallisia yhtäläisyyksiä. Onko se todellista Alaskan henkeä? Mutta odotin, että tarinoilla olisi edes jotakin juonellista yhteyttä, esim. yhteisiä henkilöitä. Ei ollut. Harmi.
Yllättäen minulle tarinan kiinnostavin hahmo on nuori nainen, Nat'aaggi, joka puoliväkisin tuppautuu mukaan retkikuntaan. Muodollisesti jatkossa eversti kohtelee häntä heidän suojattinaan, mutta tarinan lopussa mies ihmettelee kuka oikeastaan suojeli ja ketä. Intiaaninainen jää arvoitukselliseksi. Hänestä olisi halunnut kuulla paljon lisää. Nat'aaggissa ja lumilapsessa, Fainassa, on paljon yhteistä, keskeisimpänä suvereeni kyky selvitä Alaskan armottaman luonnon niukkoja resursseja hyödyntäen.
Teos on voimakas puolustuspuhe alkuperäiskansojen kulttuurin puolesta. Välillä retki etenee pitkästyttävän hitaastia ja everstin puolisolla, Sophiella on jonnen joutavia sosiaalisia ongelmia, joista en oikein jaksanut kiinnostua. Vaihteeksi sitten molemmilla rintamilla sattuu ja tapahtuu. Juuri kiriittisellä hetkellä vaihdetaan päiväkirjaa. Tarinan kaari on lumilapsen tapaan hyvin kaunis. Kyyneliltä en tässäkään välttynyt. Haluaisin nähdä jatkoromaanin aiheena Nat'aaggin myöhemmät vaiheet. Siinä tarinassa pitäisi tunkeutua syvemmälle arvoituksellisen naisen mielen syvyyksiin. Tietysti juonen pitäisi olla kaunis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti